2.8. – 25.9.2022
Teija Kosenius
Aula ja kahvila
“Toiveita – kaikilla on niitä. Ne ovat pieniä tai suuria, tietoisia tai tiedostamattomia. Kovin usein niitä ei sanota ääneen, mutta toteutuessaan ne tuovat hymyn ihmisen kasvoille. Toiveissa on aina mukana ajatus paremmasta tulevasta.
Teijon Masuunin “Toiveita” -näyttelyssä on esillä Teija Koseniuksen sekatekniikalla toteutettuja maalauksia. Maalausten aiheina ovat ihmiset, kaupunkimaisemat ja eläimet.”
Teija Kosenius on Riihimäellä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Kosenius maalaa sekatekniikalla ja käyttää akryylia, akryylimustetta, pastellia, gessoa ja hiiltä. “Maalaaminen saa minut tuntemaan, että elän ja että olemassaolollani on jokin merkitys. Minulla on tarve maalata ja maalaustyylini on melko nopea. Maalaan usein ja paljon, jotta tulisin paremmaksi.Aiheissani toistuvat lapset, vanhat talot sekä eläimet. Niissä kaikissa on jonkinlaista haavoittuvuutta. Lapset muistuttavat siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Vanhoissa taloissa minua kiinnostaa niiden historia ja tunnelma. Jokainen aikakausi jättää omat jälkensä, mutta historian läsnäolon voi silti aistia. Ja eläimet, kukapa niistä ei pitäisi. Jonkun tunteen voi helpommin maalata eläimen kautta. Se tekee tunteesta siedettävämpää. Maalaan mielelläni eläimet tekemässä ihmisten asioita. Erityisesti sellaisia asioita, joita itsekin haluaisin olla ystävineni tekemässä.” https://tiriteijaa.fi