Yksitoista vuotta taide-elämyksiä
Masuunin tiloissa on ympäri vuoden esillä vaihtuvia taidenäyttelyitä, joihin on vapaa pääsy. Galleria, kahvila sekä taide- ja käsityöputiikki ovat avoinna kesän sesonkikaudella päivittäin, muina aikoina viikonloppuisin. Näyttelyidemme määrä on kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana entisestään, kun avasimme 2020 uuden erillisen pienen näyttelytilan, Masuunin Studion, sekä talvella 2022 sen pikkusisareksi vielä pienemmän intiimin huonetilan, jonka nimesimme italialaisittain Cameraksi. Laajeneminen ei jäänyt vielä tähänkään – viime kesänä kunnostimme pohjakerrokseen yli sadan neliömetrin ikkunattoman tilan, joka soveltuu esimerkiksi valotaiteelle ja videoinstallaatioille. Tämä tunnelmallinen hyvän vastaanoton saanut tulokas nimettiin Obscuraksi.
9.9.-3.12.2023 galleriassa Tiina Herttuan maalauksia. "Olen itse juureton kulkija. Oma juurettomuuteni syy löytyy sukuni historiasta. Olen Karjalan evakoiden jälkeläisiä. Muutama vuosi sitten purjehdin Suomesta Välimerelle ja dokumentoin matkaa taiteeni kautta. Teoksissa sekoittuvat nykypäivä, historia ja antiikin mytologia. Teosten innoittajina ovat myös olleet länsimaisen filosofian kysymykset ihmisenä olemisesta ja elämän perusajatuksista."
9.9.-3.12.2023 aulan ja kahvilan puolella Terttu Schroderus-Gustafssonin maalauksia. Valot ja värit ovat taitelijan ehtymättömän inspiraation lähteitä. Töissä yhdistyvät niin eri materiaalit kuin eri tekniikatkin. Vuosien varrella töitä on syntynyt esimerkiksi kankaalle, kivelle ja mahongille. Taiteilijan käyttämät tekniikat vaihtelevat öljystä, temperasta ja akvarellista aina guassiin, akryyliin ja pastelliin. Tällä hetkellä valtaosa töistä on tehty pastapohjalle joko akryyli- tai temperaväreillä maalaten.
9.9.-3.12.2023 Studiossa Reija Palo-ojan teoksissa korostuu erityisesti taiteellisen prossesin sekä ilmaisun tutkiminen myös erilaisten materiaalien ehdoilla. “Uusissa teoksissa olen siirtynyt kuvitteelliseen taloon, jossa seinien halkeamat peittämisestä huolimatta piirtyvät esiin. Teoksista rakentuu kuin fragmentteja talon seinistä ja ajan patinoimista kerroksista. Vertauskuvallisesti teokset muodostavat narratiivisen tason, kuin yhden henkilön tai laajasti sukupolvien tarinan, erilaisten jälkien muodossa. Teosten taustalla vaikuttavat omakohtaiset kokemukset sekä ensisijaisesti ajatus siitä kuinka taide toimii heijastuspintana.”
9.9.-3.12.2023 Camerassa Tytti Muurisen kynäpiirroksia ja maalauksia suomalaisista eläimistä. Näyttely kertoo ennen kaikkea rakkaudesta ja huolesta Suomen villiin luontoon. Näyttely koostuu olemassa olemisen haasteiden ja yksilön olemuksen teemoista, jotka sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Pääosa näyttelyn teoksista on kynäpiirroksia Suomen uhanalaista lajeista. Teokset on toteutettu kynän ja akvarellin sekatekniikalla. Hahmot muodostuvat piirroksiin pikkuhiljaa vapaan ja villin viivan tuodessa lopulta esiin tunnistettavan, häilyvän hahmon. Ikäänkuin kangastuksen tällä hetkellä pulassa olevasta lajista.
9.9.-26.11.2023 pohjakerroksen Obscurassa Satu Pasion ja Sari Reimanin kolmen vuoden mittainen projekti autioituneessa talossa on muotoutunut näyttelykokonaisuudeksi, jonka teoksissa yhdistyy valokuvataidetta ja sanataiteellisia tekstejä. "Tuomme esille kuvallisia kertomuksia, joiden äärelle olemme pysähtyneet ja joiden kohtaaminen on tuottanut vuoropuhelua niin tilan, toistemme kuin oman itsenkin kanssa."
Näyttelykausi 2023 tarjoaa kävijöille monta kiehtovaa tarinaa ja kiinnostavan kattauksen mm. valokuva-, maalaus-, lasi- ja nukketaidetta sekä grafiikkaa, keramiikkaa ja installaatioita Masuunin gallerian, aulan/kahvilan, Studion, Cameran sekä alakerran Obscuran näyttelytiloissa. Hienosta hakijajoukosta valittiin kesäkuusta 2023 toukokuun 2024 loppuun Masuunin viiteen eri näyttelytilaan yhteensä 25 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Kuva: Ilona Niemi, "Mr A".
1.8.-3.9.2023 galleriassa yhdessä "A light inside" -valokuvanäyttelyn ja pukutaiteen kanssa viiden suomalaisen nukketaiteilijan teoksia. "Jokaisen taiteilijan taidenuket kertovat tekijänsä omaa tarinaa ja erilaisista taustoista sekä materiaaleista huolimatta yhdistävänä tekijänä toimii vahva ilmeikkyys ja oman itsensä kohtaaminen. Voimme olla kasvokkain myös taiteemme kautta, meidän ei tarvinnut edes fyysisesti kohdata ennen kuin ajatus näyttelystä heräsi. Taidenuket puhuvat ilmeillään, eleillään ja kehoillaan."
1.8.-3.9.2023 galleriassa yhdessä "Kasvokkain" -nukketaidenäyttelyn kanssa Mikaela Holmbergin valokuvia ja Mirjam Lehtosen pukutaidetta. " He yhdistävät taitonsa ja vahvan esteettisen näkemyksensä luodakseen valokuvataidetta, joka on täynnä kiehtovia hahmoja lähes unenomaisissa ympäristöissä. Heidän inspiraationsa lähteinä toimivat usein lapsuusmuistot, unet tai molempien sisäinen maailma, joka on hyvin samankaltainen. Kuvissa heijastuu myös molempien pitkään tuntema ulkopuolisuuden tunne: Jokainen teos on ikään kuin pysäytetty kohtaus, jossa katsoja on vain tarkkailijan roolissa."
26.7.-3.9.2023 Obscurassa lasitaiteilija Tommi Ketosen näyttely “Lasiin talletettu” kutsuu lasitaiteen maailmaan – kokemaan lasin voima välittää tunteita ja sisäistä maisemaa. Ketonen on erikoistunut haastavalla graal-tekniikalla tehtyihin massiivisiin lasiveistoksiin joissa kuvat on kaiverrettu tai maalattu lasikerrosten sisälle. Värikylläiset, usein naiskasvoja sisälleen kätkevät veistokset ovat muodoiltaan orgaanisia ja omintakeiselta tyyliltään tunnistettavia.
1.8.-3.9.2023 aulan ja kahvilan puolella Jaana Lönnroosin valokuviin perustuvia sekatekniikkateoksia. ”Historia ja nykyisyys vuotavat toisiinsa. Tarina on alati kesken, muuttuva. Eksyneet palaset etsivät paikkaansa risteillen kaikkeudessa, on tummaa ja epätarkkaa ja on hetken valo; ajatuksista tulee näkyviä ja ymmärrys selkiytyy. Kerrosten väleistä tihkuu mielikuvia, tulee kuvia. Muistojen ja tulevan välissä aukeavasta tilasta nostalgia piirtää viivoja aikoihin ja paikkoihin, joissa merkitykset ovat syntyneet. "
1.8.-3.9.2023 Studiossa Katja Skinnarin sekatekniikkateoksia. ”Käsittelen ihmisyyttä ja elämää maalaamieni hahmojen/ihmisten kautta. Täydellisyys on vain illuusio vailla tarttumapintaa. Se pakenee aina kulkiessamme sitä kohti. Siinä ei ole mitään kiinnostavaa, mutta silti sitä tavoitellaan. Minua puhuttelevat juuri päinvastaiset asiat, ihmisten hauraus, haavoittuvaisuus, viat, puutteet ja täydellinen epätäydellisyys."
1.7..-3.9.2023 pienessä Camerassa kuvataiteilija ja keraamikko Terhi Mickelssonin akryylimaalauksia, monotypioita, keramiikkaa ja digitaalisia maalauksia. ""Näyttelyni on inspiroitunut satumaailmasta ja mystisistä absrakteista maisemista. Samalla juhlistan 30-vuotista uraani taiteilijana. Kaikki lähti aikoinaan pupukupeista, eivätkä puput ole vieläkään lähteneet taiteestani. Pupujen lempeyttä tarvitaan nyt maailmassa enemmän kuin koskaan.”
2.7.-30.7.2023 galleriassa palkittun turkulaisen valokuvataiteilijan Jaana Kotamäen teoksia. Näyttelyn idea lähti liikkeelle eräänlaisista unenomaisista maailmoista, joissa kaikki on mahdollista. Visuaaliset aiheet ovat löytyneet luonnon muotojen, linjojen sekä tunnetilojen siivittäminä ja vievät johonkin toiseen todellisuuteen. Kuvien sisältö on vapautettu luovilla kuvaustekniikoilla ja samalla on vapautunut myös taiteilijan oma mieli. Ja näin kuvapinnalle on syntynyt aivan uusia maailmoja, vieden sekä unien myyttiseen maailmaan että lapsuuden mielikuviin.
2.7.-30.7.2023 studiossa helsinkiläinen kuvataiteilija Johanna Virtanen. ”Viimeinen pisara on ilmaus, joka sisältää useita merkityksiä ja tulkinnan mahdollisuuksia. Sen voi lukea kuvaavan sitä hetkeä, jossa liian pitkään jatkunut kuormitus murtaa padot, rikkoo hauraat rakennelmat ja tulvii kaiken yli. Viimeaikaisissa teoksissani olenkin paljon pohtinut elämän haurautta niin yksilön näkökulmasta kuin koko planeettamme kannalta. Materiaalilähtöisyys on taiteellisen työskentelyni alkukirjain. Näyttelyn teoksissa olen käyttänyt pääosin erilaista arjen muovijätettä."
1.7-.30.7.2023 aulan ja kahvilan puolella turkulainen taiteilija Maria Kajanki. "Pohdin teoksissani kiltteyttä – kuinka ulkoisesti kauniista asiasta voi tulla kantajalleen raskas ja puristava taakka. Kiltteyden rinnalle löysin teoksia maalatessani laupeuden, joka tuntui olemukseltaan paljon kiltteyttä lempeämmältä ja armollisemmalta. Laupeuden löytäminen taas sai minut pohtimaan sitä, voinko olla myötätuntoinen, anteeksiantava ja armollinen itseäni kohtaan? Miksi se on kaikista vaikeinta?
1.6.-23.7.2023 Obscurassa Ilona Niemi kuvaa teoksissaan ihmisyyttä eläinhahmojen kautta, inspiroituen erityisesti kirjallisuudesta, mytologiasta ja muodista. Aihe on taiteessa ikivanha: jo Lascaux’n luolassa on piirustus lintupäisestä ihmisestä, ja eri kulttuurien mytologiat vilisevät ihmiseläinhybridejä. Niemi lähestyy teemaa nykyhetken vinkkelistä, usein harvinaistuvia lajeja kuvaten.
1.6.-29.6.2023 galleriassa Arja Valkonen-Goldblattin maalauksia sekä taiteilijakirjoja. Näyttelyn nimi viittaa muuttuvaan maailmaamme; mikään pysyvänä pidetty ei olekaan pysyvää, vuoret murentuvat, vedet virtaavat valtoimenaan… "Maalaaminen on minulle hiljaista, joskus äänekästäkin keskustelua värien kanssa. Hitaasti kankaalle alkaa muodostua kuvia, visuaalisia muistoja, näkymiä matkani varrelta, jotka nousevat esiin maalatessani. Muistoja, muistumia, tuttuja ja tuntemattomia paikkoja ja asioita…"
1.-29.6.2023 studiossa Mari Blomroos-Heinisen maalauksia sekä esinekoosteita. "Maalaustyöni ohella, esinekoosteet ja tilateokset merkitsevät erilaista luovaa joustavuutta ja todellisuuden rajoja venyttävää työskentelyä. On huikeaa tuottaa uutta dramaturgiaa irrottamalla esineitä ja asioita niiden aikaisemmista viitekehyksistä ja yhdistämällä niitä uudelleen. Esineet tuntuvat ikään kuin odottavan uusia yhteyksiä. Ne tulevat vastaani missä tahansa, maailman kirpputoreilla tai metsälöytöinä.
1.-29.6.2023 aulan ja kahvilan puolella Svetlana Ruohon maalauksia. "Teijon Masuunin aulassa ja kahvilassa nähdään kesäkuussa espoolaisen taidemaalari Svetlana Ruohon maalauksia. "Näyttelyni teemana toimii ajatus ”Dreams come true”. Teoksissani yhdistän todellisuutta sekä mielikuvitustani, josta ilmenee pyrkiminen visualisoida unelmani toteuttamisen. Maalauksissani yhdistän hyvin tuttuja realistisia asioita, mutta ne eivät ole yhtä oikeassa elämässämme.
1.-29.6.2023 Camerassa Heta Pöyryn perinteisesti lyijykynällä toteutettuja piirroksia. "Pienet ja näennäisen vaatimattomat teokseni ovat kuvia ihmisyydestä ja rajapinnoista, sekä niiden välissä häilyvästä hienovaraisesta hämärästä. Mustan ja valkoisen kontrasti on aina kiehtonut minua ja siksi piirrän mieluiten, sillä viivan kautta tunnen saavani paremmin yhteyden itse tekemiseen. Oli tekniikka mikä tahansa, vaikeinta on silti pysyä yksinkertaisuudessa."
4.3.-28.5.2023 galleriassa Marjo Pitkon Poeettinen maisema. Näyttelyssä on esillä maalauksia, taidegrafiikkaa ja pienoisveistoksia. Poeettisen maiseman teokset ovat saaneet innoituksen luonnon havainnoinnista ja koetuista paikkakokemuksista Lapin tuntureilla ja Lofooteilla. Teoksissa on usein läsnä myös veden muuttuva olemus.
4.3.-28.5.2023 aulan ja kahvilan tiloissa Virpi Lehdon symbolistis-ekspressiivisiä tutkielmia elämän menosta ja ajankohtaisista henkilökohtaisista ja universaaleista tapahtumista. "Mielen vapaus on näyttely siitä riemullisesta ymmärryksestä, että maalatessa kaikki on mahdollista ja silloin on vapaus tehdä mitä vain. Teoksissa on symbolismi vahvasti esillä ja niihin päätyvät sekä surut että ilot. Viimeisimmät vuodet ovat olleet rankkoja ja kummallisia. Kaikki ympärillä tapahtuva on ilmaantunut teoksiini. Sellaista ei pysty välttämään. Eläimet, varsinkin linnut ilmaantuivat teoksiin…
4.3.-28.5.2023 Studiossa valokuvaaja Kirsi A. Korpelan Memento Mori -teemainen näyttely. "Memento Mori on latinaa ja viittaa oman kuolevaisuuden muistamiseen. Näyttelyssä on esillä kotipihalta kuolleena löytyneiden eläinten asetelmallisia valokuvia. Kuvissa kuolema on läsnä ottaen kuvauskohteen kauniisti huomioon ja tuoden esiin vielä häivähdyksen elämän katoavasta kauneudesta, elämää kunnioittaen. Korpelan valokuvateoksissa ilmaisu on tummaa, esteettistä ja maalauksellista. Korpelan inspiraation lähteenä teoksille ovat olleet erityisesti 1600-luvun vanitas-aiheiset maalaukset, jotka kuvastivat kaiken katoavaisuutta ja ajan…
4.3.-28.5.2023 pienessä Camerassa Sirkku Salon abstrakteja maalauksia. "Maalausten aiheina on useimmiten se toinen todellisuus, mikä saattaa näkyä, kun kurkistaa asioihin pintaa syvemmälle, tai kun keskittyy pieneen yksityiskohtaan ympäröivässä maailmassa. Runsauden pula-aika -näyttelyn työt ovat värikkäitä ja – no, runsaita. Ympärillämme on somen, uutisten, kuluttamisen, tavaroiden, tapahtumien ja jatkuvan muutoksen runsaus. Välillä tuntuu, että kaiken hulinan keskellä kokonaisuus sumenee ja unohdamme nauttia pienistä jutuista. Ne pienet jutut ovat minusta juuri niitä…
26.3.-28.5.2023 pohjakerroksen Obscurassa Kauko Tykkyläisen valokuvanäyttely esittelee sudenkorentoja, niiden elämänkiertoa ja elintapoja. Haminalainen valokuvaaja Tykkyläinen on harrastanut valokuvausta 1970-luvulta ja luontoa vielä pidempään. Sudenkorentoja hän on kuvannut ja seurannut parikymmentä vuotta. ”Tämä valokuvanäyttely on kumarrus luonnon kauneudelle ja monimuotoisuudelle, erityisesti mystisinä kimalteleville suven korennoille.”
Aiemmat näyttelymme
Taiteilijahaut
Haku vuoden 2023 näyttelyajoista kaikkiin viiteen eri näyttelytilaamme päättyi 31.12.2022.
Näyttelytiloja on yhteensä viisi. Ne koostuvat varsinaisesta galleriasta, joka on pinta-alaltaan 140 m2, Masuunin aulan ja kahvilan yhteydessä olevista näyttelyseinistä, sekä erillisistä 25 m2 Studiosta ja vieläkin pienemmästä 11 m2 Camerasta. Uusimpana tilana Masuunin pohjakerrokseen on avattu 120 m2 suuruinen tunnelmallinen ikkunaton Obscura, joka mahdollistaa näyttelyt, joissa valon määrä on täysin hallittavissa — videoteokset, valoinstallaatiot jne. Tiloja voidaan käyttää erillisinä viidelle eri näyttelylle, tai usempia tiloja yhdistettynä laajemmalle teoskokonaisuudelle. Suuremmat tilat soveltuvat myös usean taiteilijan ryhmille.
Näyttelytiloista ei peritä vuokraa näyttelyiden ollessa myyntinäyttelyitä.
Lataa esite taiteilijahausta 2023 (PDF).
Varsinaisen hakuajan ulkopuolella otamme myös vastaan avoimia hakemuksia myöhemmille näyttelykausille ympäri vuoden. Tiedustelut voi osoittaa sähköpostitse osoitteeseen galleria@teijonmasuuni.fi.